Arkea iloineen ja suruineen / Daily Work with the Joys and Sorrows

Minulla on ollut ilo saada vierailla Tumanin yliopistolla pariin otteeseen. Ystäväni ja kollegani täällä Arushassa opettaa siellä afrikkalaisen musiikin historiaa ja afrikkalaisia tansseja yliopisto-opiskelijoille, joita viime viikkoisella tunnilla oli eri puolilta maailmaa. Sain seurata myös afrikkalaista musisointia paikallisin soittimin. Sain tietää, että musisointi afrikkalaissa kylissä on hyvin luontevaa erilaisia askareita tehdessä. Jokainen opiskelija opettaa yhden oman kyläkulttuuriin kuuluvan tanssin soittoineen ryhmälle. Näin länsimaalaisesta näkökulmasta katsottuna rytmi ja liike ovat afrikkalaiselle sisään rakennettu. Meillä länsimaisilla tuntuu olevan liikaa estoja ja mietimme miltä me näytämme, meneekö varmasti rytmisesti ja muodollisesti oikein. Meidän on vaikea antaa musiikin ja liikkeen vain soljua sisimpäämme puhumattakaan siitä, että voisimme nauttia täysin rinnoin musiikista ja liikkeestä. Oli kuitenkin kiva huomata, etteivät kaikki paikallisetkaan opiskelijat ihan heti rytmeistä kiinni, vaan he tarvitsivat kavereiden ja opettajan lempeää ja kannustavaa opastusta. 

Koulussa teknologian arki esitti epämukavat puolensa loppuviikosta. Nettiyhteyksiä ei saatu toimimaan, pari konetta teki tenän. Muistan kyllä kokeneeni näitä harmistuksen hetkiä omassakin työssäni. Juuri, kun olisi tarvinnut harjoitella sähköposti- ja muita internetiin liittyviä asioita, yhteydet menivät poikki tai systeemi yksinkertaisesti kaatui. Nykyisin on oppinut ottamaan nämäkin epämukavuudet väliaikaisina ikävinä puolina, joita tähän teknologiaan liittyy. Kaikkiin ongelmiin on löydettävissä ratkaisu. Niin kävi meidänkin koulun yhteysongelmissa. Kiitos meidän ICT-asiantuntijamme, joka teki jälleen työnsä erinomaisesti!

Koulun teknologiakerhoa oli kiva seurata. Koneissa on Linus-järjestelmä ja Ubuntu – oppimisympäristö. Sain oppilaiden kanssa tutustua moniin eri harjoituksiin. Jos oppilaat ovat pelanneet jo yli vuoden pelejä, uudet ideat netin kautta ovat varmasti tervetulleita. Silti innostus oli käsinkosketelavaa. Ajatuksia heräsi siitä, miten osan aikaa voisin käyttää muutaman oppilaan matematiikan perusteiden hiomiseen. Tosin nyt on alkamassa loppukokeet ja testaukset koulussa, joten esimerkiksi ensi viikolla meidän pitämää koulutusta opettajille ei ole sen vuoksi.

Pääsin mukaan myös paikalliseen kuorotoimintaan ihan sattuman kautta. Kun kävimme tutustumassa Maasai-heimon tekemiin tuotteisiin, kävi ilmi, että tämä saksalainen musiikinopettaja, joka näitä käsitöitä välittää, johtaa myös kuoroa Arusha Community Churchissa ja tarvitsee laulajia kuoroonsa. Minä rakastan laulamista ja lisäksi erityisesti täällä kuoro merkitsee myös uusien tuttavuuksien luomista ja kivaa ajanvietettä. Harjoittelupaikka sijaitsee muutaman kilometrin päässä nykyisestä asunnostani, joten senkin puoleen ei ole ongelmia sinne pääsemisessä. Tapasin viime kerralla jo pari kanadalaista opettajatarta, jotka olivat olleet täällä töissä jo kolme vuotta. Meillä heräsi jo hyvä keskustelu koulujärjestelmistämme niin Suomessa kuin Kanadassakin.

Kävin viikonloppua varten kaupassa. Autolle palatessani vanhempi tansanilainen herra nojaili autooni. Sanoin ystävällisesti lähteväni juuri tällä autolla liikenteeseen. Ja paikalliseen tapaan herra kyseli normaalit; mistä olen kotoisin, kuinka kauan olen ollut, mitä olen pitänyt Afrikan auringosta ja millainen perhe minulla on. Kun kerroin olevani itse oma perheeni, herra alkoi osaanottavasti säälitellä minua ja ihmetellä, miksi minulla ei ole perhettä. Hän osoitti minulle, ettei minussa näytä olevan vikaa ja että hän ainakin rakastaa minua. Lopuksi hän kehoitti minua rakastumaan täällä johonkin ja jäämään tänne asumaan pysyvästi. Nauroin iloisesti ja lähdin ajelemaan kotiin. Mutta tämä esimerkki kertoo kulttuurierosta paljonkin. Meillä on ihan luonnollista asua sinkkuna, täällä sinkuiksi jäävät vain ne, joissa on jotain vikaa. Tulen varmasti törmäämään varsinkin naisena yksin täällä olemiseen vielä useasti. Olen jo nyt huomannut, että nainen rehtorina tai vaikuttajana ei täällä ole vielä lainkaan kovin yleistä.

And the same in English

I have had a pleasure to visit some times in the University of Tuman. My friend and Colleague here in Arusha are working also in the University as a teacher in the history of African music and also the African dance. The Students in the University come from all over the world. Last time I saw except the African dance with the African Rhythms playing with the different kind of Drums, also Playing with variety of the other African Instruments. Singing, playing and moving are very natural activities when people are doing their daily work in their villages. By the view of my Western perspective it seems like the Rhythm and Moving are endogenous in the African people. I think our inhibitions and the way to think too much about the formal, rhythmic things (our Concern; are we really doing all right), we can’t only enjoy and get the music go trough to our body and the soul. 

The troubles of the Technology show their sides in the end of week in the School.. Two of the laptops don’t work and we had problems in the connections. I remember the time in Finland, too. When you had learnt some new skills with the computer, the connections in the Internet didn’t work. It was feeling of Frustration. Nowadays I know it is  the life of reality in the World of Internet. But some day the Connections are working again. It’s possible to find the Solutions to all problems. It can take some time, but still.  So was it in our case in the School, too. Thanks to our young ICT-expert, who did again his job very well!

It was funny to be in the club of ICT.  There are the Linus –system and the environment of Ubuntu in the laptops. I had possibility to learn to know the exercises of Ubuntu. I think it’s time to get some new Ideas to working with laptops. And the internet is given more these possibilities. It is the end of the School year in the School and there are many tests to the Pupils going on. So we don’t have the Education of the Teachers next week.

By chance I got to join the Choir here in Arusha. We were visiting by a  German woman, who are helping the Maasai- tribe to sell their handworks. She told she has a lack of singers of her Choir. I love the singing and the same time it’s the chance to access to the new people and have good activity for my leisure. In the first time in the Choir I learned to know some young ladies who are teachers from Canada and have been here three years. We had a good discussion the Systems of Schools in Finland and Canada.

I went to shopping. When I come back from the shop it was an older Mr. Tanzanian leaning on my car. I said friendly: “Hello, I’m sorry, but I ‘m going to drive by this car.”. He began to ask where I come from, what I have liked of the sun of Africa, what kind of Family I have ect. When I told to him I have come alone here and I’m my Family, he emphatized me and said: “But why you are alone? It’s so sad. I love you. You could “make a love” here and stay permanently here in Tanzania.” I laughed and said: “ Of course I can.” . When I drove home I thought the differences of the Cultures. You have to be some way faulty if you are living alone here in Africa. Mr. Tanzanian tried to tell me I seem to be ok, why I’m living alone.  I think it can be difficult to live as a single woman in this Culture. Not to speak of being a single woman and work as a headmistress or something like that. It’s not common here in Tanzania.