Takaisin Suomeen / Back to Finland

Blogi 6.2.2014

Olen palannut takaisin Suomeen. Olo on ristiriitainen. Oli ihana tulla kotiin, kun ystävät olivat pitäneet asioistani ja kodistani hyvää huolta. Kukkia oli pöydällä ja ruokaa odottamassa jääkaapissa. Kiitos! Toisaalta hyppy takaisin lämpimästä Tansaniasta uusien ystävien ja mielenkiintoisen tehtävän parista kylmään Pohjolaan vaatii totuttelemista. Pitää saada taas arkirutiinit käyntiin ja elämä täällä taas rullaamaan.

Mennyt viikko oli Tansaniassa työntäyteinen ja mielenkiintoinen. Antti tuli keskiviikkona illalla Kilimanjaron lentokentälle, josta hain hänet Arushaan. Olin erittäin kiinnostunut kuulemaan, mitä uutisia ja suunnitelmia hänellä oli tulevaisuutta varten Projektin tiimoilta. Vaikka oli myöhäinen ilta, aloitimme keskustelun työn tiimoilta heti automatkalla. 

Seuraavana päivänä menimme tietysti heti koululle tervehtimään opettajia ja oppilaita sekä tapasimme Arushan alueen erityisopetuksesta vastaavan henkilön. Perjantai menimme virastoon, jossa tämä erityisopetus koordinaattori esitteli meidän esimiehelleen. Kävimme myös Secondary Schoolisssa , jossa oli opiskelijoina muutamia Meru Primary Schoolin entisiä kuuroja  oppilaita. Mietimme, miten voisimme auttaa näitä oppilaita, joiden koulun käynti englannin kielellä huulilta lukien ilman viittomakieltä on erittäin haastavaa.  Ihanaa oli nähdä se, miten aidosti rehtori ja eritysopetuksen koordinaattori halusivat tehdä asialle jotakin. He halusivat, että auttaisimme heitä keksimällä ratkaisuja tähän ongelmaan. 

Projektin paikallinen Johtoryhmä piti ensimmäisen kokouksensa. Tässä kokouksessa toimin sihteerinä. Oli hienoa saada olla mukana tässä upeassa asialle vihkiytyneessä porukassa. Keskustelu ja suunnittelu sekä ideointi siitä, miten saisimme kaupungin johdon tukemaan ponnistelujamme ja työtämme oli innostunutta ja hedelmällistä. Upeinta mielestäni on se, että tässä on mukana paikallisia ja ammattinsa osaavia henkilöitä, joiden avulla voimme päästä vaikka kuinka pitkälle. Tämä hieno perjantai huipentui koululla minulle järjestettyihin yllätysjuhliin, johon opettajat olivat tehneet minulle ruokaa ja ostaneet lahjan. Olin todellakin liikuttunut heidän ystävällisyydestään. Ihanaa on, että seuraavalla kerralla minulla on tuttuja ihmisiä koululla.

Maanantai jatkui virastotapaamisilla. Päivä oli huippuhieno, sillä pääsimme tapaamaan Arushan kaupungin johtajaa, joka lupasi kaupungin tukevan toimintaamme. Oppimiskeskuksen rakentamiseen laitettaisiin vauhtia ja kaupunki osallistuu omalta osaltaan myös hommaamaan tietokoneita kuurojen kanssa tehtävään opetustyöhön. Kävin vielä tervehtimässä opettajia ja oppilaita koululla, ennen kun teimme vielä vierailukäynnin yksityiskoulussa, jossa erityisoppilaat olivat ideoineet myytäviä tuotteita. Markkinointi puuttui. Puhuimme siitä, miten ammatillinen koulutus ja näiden oppilaiden työllistäminen voitaisiin järjestää.

Oli aika jättää jäähyväiset. Kolmen kuukauden aikana olen saanut kokea uskomattoman seikkailun Afrikassa. Olen saanut olla mukana tekemässä töitä hienojen ja ammattitaitoisten ihmisten kanssa, tutustua näiden paikallisten uusien ystävien kautta afrikkalaiseen kulttuuriin ja elämän menoon. Olen onnellinen siitä, että uskalsin lähteä tähän seikkailuun. Ja oli ihana jättää Projekti hyvistä asemista Antin jatkettavaksi. Toisaalta mieleni oli haikea, sillä olisin niin mielelläni itsekin tapahtumien keskellä nyt, kun asiat tuntuvat saavan vauhtia ja tukea ihan Arushan kaupungin johtotasolta.  Onneksi on olemassa Internetyhteydet!

In English:

I have arrived back to Finland. It was nice when my friends had taken care of my things and home when I was in Africa. Thanks! In the same time it’s terrible to come back from the warm Africa to this cold country. I have to find my every day Rhythm again here in Finland.

Last Week in Tanzania was full of happenings and work. I picked Antti up from the Airport of Kilimanjaro on Wednesday Evening. I was very interested in to hear the new plans of the Project. We started to work already on the road from Kilimanjaro to Arusha. 

In the next Day we visited in the Meru Primary School with the Coordinator of the Special Education. And on Friday we visited in the Office in Arusha. After that we went to the Secondary School  where there were studying some of the Deaf pupils from Meru Primary School. We were wondering how we can help those pupils in their studies. Now they have to able to understand everything in English by lip-reading. It was good to notice how seriously the headmaster of the school and Coordinator of the Special education wanted to get some new Ideas and solutions to this Problem.

On Friday we had also the first Meeting of the new Leadership Team in this Project. I was working as a Secretary in this Meeting. It was wonderful to be with the Group. We were discussing how the city Management would be able to get across the value of our Work in this Project.  I really liked how motivated the Team was to work and find the ways to develop things in Arusha and Tanzania. This Friday culminated to the Surprise Party for me. The Teachers of Meru Primary School had made food and they gave even a present for me. I was touched about all this Kindness. It’s nice to know when I come back next time I have already Friends waiting for me.

On Monday continued with the Meetings in the Office. The Day was particularly fine because we met the head of the city. He promised the City of Arusha will support the Project by giving Computers and building the Learning Center. We visited also in a Private School in Arusha. We saw how the handicapped Pupils were doing handmade Products to getting money of their own. Problem was how to get the Products sold. We talked about the Vocational Education and training to the handicapped Students.

It was time to bid farewell to Africa. In these three Months I have been able to experience a great Adventure In Africa and in Tanzania. I've got to do the work of skilled people and get to know by these wonderful Friends what kind of Society this Country is. I’m so happy I had possibilities to visit in Africa and be with this Project. It’s good feeling to leave Antti to continue the Work in a good Position.  I feel a little bit sad but fortunately there is always Internet Connections!

Nostalgiaa ja hyviä fiiliksiä ja monelaisia havaintoja / Nostalgi, good Feelings as well as a variety of Observations

Blogi 23.1.2014

Olen tällä viikolla keskittynyt siihen, että olen koululla oppilaiden ja opettajien kanssa. Olen seurannut useiden opettajien tunteja ja iloinnut siitä, että nämä opettajat käyttävät luovuuttaan niukoissa olosuhteissa hienosti hyväkseen. Olen nähnyt draaman käyttöä, yksilöllistä ohjausta ja eräässä luokassa oli kierrätysmateriaalista (pullon korkeista) oppilaiden itse valmistamia konkretian välineitä matematiikan tunnilla. Hienolta on tuntunut myös  hyvät pedagogiset ja konsultatiiviset keskustelut näiden opettajien kanssa.

Viikolla olen seurannut  opettajien huoneessa ruokatunnilla muutamien opettajien koneella kirjoittamisen harjoittelua. Yhdessä olemme nauttineet heidän onnistumisista ja edistymisistä.

Opettajat ovat tällä viikolla ottaneet tehtäväkseen vahvistaa minun swahilin kielen taitojani. Huumorin sävyttämissä hetkissä testataan minun arkipäivän tervehdyksiäni ja oman nimen kertomista. Ja kun onnistun, ilo on ylimmillään. Naisopettajat ovat ottaneet aktiivisesti kontaktia. Minulle tulee torstaina kylään eräs opettajista. Ja menen käymään erään opettajan luona viikonloppuna sekä syömään toisen opettajan kanssa. Jotenkin tuntuu, että vasta nyt minut olen oikeasti päässyt tämän yhteisön jäseneksi. Ja minun pitää juuri nyt lähteä takaisin.

 

Keskiviikon opettajien koulutuksessa kävimme Ubuntun toimintaperiaatteita läpi. Pikainen feedback opettajilta osoitti, että olemme oikeilla jäljillä. Ilmapiiri oli hieno  ja positiivisesti latautunut. Nyt rohkaisemme opettajia ottamaan muutaman läppärin luokkaan oppilaille esimerkiksi matematiikan trillaukseen. Olisin erittäin tyytyväinen, jos saisin vielä ennen lähtöäni olla mukana tällaisella tunnilla.

Tällä viikolla kuurojen yksikköön tuli 5 esiopettajaharjoittelijaa ja he ovat täällä mukana opetuksessa aina huhtikuulle asti. Hekin olivat innolla mukana opettajille suunnatussa koulutuksessa keskiviikkona.

Minulla on ollut mielenkiintoisia keskusteluja tansanilaisen kollegani ja musiikinopettaja kanssa suomalaisista musiikin tekijöistä ja siitä, miksei he ole kuuluisia maailmalla, vaikka he ovat niin loistavia muusikkoja. Luulen, että vika on siitä, ettei me suomalaiset uskota omiin kykyihimme, meidän itsetuntomme on edelleen erittäin huono. Jos joku innostuu jostakin asiasta, kriitikot ja lähipiiri tyrmäävät jo etukäteen hankkeen epäonnistumaan. Sen lisäksi Suomessa on aivan liikaa negatiivisa ja pessimistisiä uutisia.  Meiltä puuttuu vielä uskallus tehdä rohkeita päätöksiä välittämättä muista. Tuijotamme edelleen liikaa siihen, mitä muut meistä ajattelevat sen sijaan, että keskitymme erinomaiseen tekemiseemme ja uskoon siitä, että me osaamme ja onnistumme!  Toivottavasti meidän kouluissamme osataan rohkaista lapsia sekä nuoria tähän rohkeuteen, luovuuteen sekä positiivisuuteen. Epäonnistumisetkin kuuluvat elämään, niiden kautta opimme ja niistä saamme arvokasta kokemusta. Ja ei muuta kuin positiivisin fiiliksin eteenpäin!

Kävin keskiviikkona töiden jälkeen tansanialaisen ystäväni kanssa Mt Meru Game Lodgessa nauttimassa luonnon rauhasta. Näimme erilaisia lintuja, riikinkukkoja, krokotiilin ja seeproja . Seurasimme ulkoilmaravintolassa iltapalasta nauttiessamme apinoiden hyppelyä puusta puuhun. Haikeus täytti mieleni ja ajattelin, että haluan tallentaa kuvan ja fiiliksen syvälle mieleni sopukoihin.  Tansaniassa ihmiset ja eläimet elävät  lähekkäin ja sopusoinnussa keskenään. On tämä vaan niin ihmeellinen maa!

In Englsih:

In this Week I have focused my Time to be with the Teachers and the Pupils in the School. I have had pleasure to observe some of the Teachers Lessons. And I have been happy about I have seen:  the using of drama, Individual guidance. And one of the classroom had some concreteness Tools in Mathematics. The pupils had used recycled material (the High of the Bottles). It has been wonderful to notice what kind of Job the Teachers do under these sparse Conditions. I have also been very pleasure about the educational and consultative discussions with these Teachers. 

In the Teacher Room I have seen how some of the Teachers have trained typing during the Breaks. We have shared together the Feelings of Success.

The Teachers have taken for their task to teach to me some Swahili. Every Day they are asking questions in Swahili. In these Lessons are full of Humor and Joy. I have had time to meet some of the Teachers also in free time, too.  So I have felt me home. And soon I have to time to fly back to Finland!

On Wednesday we had Education about Ubuntu and how it works. In the End of the Education I asked Teachers to give Feedback. They said it had been good to know everything about how Edubuntu is working. So we know we are on the right Way. The Atmosphere in the Education was good. Now we want to encourage the Teachers to take some Laptops to the Classroom and to give the Pupils to trill with for example Tuc Math –Program. I and Christopher are ready to help them many ways.  I would be happy I could be with in some of these lessons before I’ll leave back to Finland.

In this Week we got 5 teachers Trainees and they are here only to April. They were also in our Education. It was nice to see how interested they were about to work with Laptops.

I have had very interesting Discussions about Finnish Artist and Musicians. My Tanzanian Colleague and Music Teacher have asked me why there are no popular Finnish Artists in the world although we have plenty of very good Musicians in Finland. I think the Reason is we don’t believe our Abilities and our Self-Confidence are still not good. If somebody gets a good Idea and wants to do something new Things the Critics and  his/her closed People knock out in advance the Success of the Project. In addition I have noticed there are just too much negative and pessimistic News in Finland. We don’t have enough Courage to make bold decisions, we are still thinking too much other People’s Reactions. We have to trust our excellent working:  we have knowledgeable and we’ll succeed! I hope we can educate our Pupils and Students to this kind of courage, creativity and positive Thinking in Finland.  Failure is also part of the Life, you can learn the Mistakes. But after that go on again with the positive Feelings!

In Wednesday Evening I went with my Friend to Mt Meru Game Lodge. It’s the Place with then peaceful Atmosphere and many Animals like Zebras, Peacocks, different kind of Birds. We could see the Monkeys jumping from Tree to Tree when we had a little snack Break in the open-air Restaurant.  The Nostalgia filled my mind and I thought: this Picture I want to copy deeply to my Mind.  There are people and Animals living very closely together in Tanzania. What an Amazing  Country this is!   

Takaisin arkeen / Back to normal life again

18.1.2014

Viikko on mennyt vaudilla. Viikko sitten palasimme Kilimanjaron vaelluksen jälkeen takasin Moshista Arushaan.  Vasta nyt olen ymmärtänyt, miten lujille kehoni joutui vaelluksen aikana. Vasta keskviikkona alloin tuntea oloni kohtuullisen normaaliksi. Ja ruoka alkoi taas maistua ja sitä kautta voimat palautua.

Maanantaina päätin mennä heti aamusta töihin, vaikka olin todella väsynyt. Koululle päästyäni sain kuulla, että oppilailla ja opettajilla ei olisi koulua maanantaina eikä tiistaina muslimien joulua vastaavan juhlan takia. Yksi opettaja oli kuitenkin tullut myös koululle, jotta pääsin sisään. Christopher tuli myös. Kävimme ostamassa koululle nettiliittymän kolmeksi viikoksi. Olin sopinut Antin kanssa videoneuvottelun Skypen kautta. Oli hienoa kuulla Ulkoministerin rahoituksen aikaansaamasta innostuksesta ja valmisteluista Suomessa. Minä lupauduin tekemään rahoitukseen liittyvän alkukartoituksen siitä, missä täällä tällä hetkellä mennään eli mistä lähdetään eteenpäin. Ja lupauduin myös tekemään loppuraportin kolmen vuoden päästä. Eli viimeistään silloin minulla on mahdollisuus palata tänne takaisin!

Tiistaina shoppailimme Leenan kanssa ja saimme osteltua monia tuliaisia kotimaahan vietäväksi. Keskiviikkona minä ja John pidimme koulutuksen opettajille. John oli ansiokkaasti edellisellä viikolla opettanut tietokoneeseen liittyviä käsitteitä minun rillutellessa Kilimanjarolla. Opettajat valuivat pikkuhiljaa paikalle ja koska aikaa jäi vain reilu tunti koulutukselle, päätimme keskittyä tietokoneella kirjoittamisen opettamiseen. Käytimme harjoitteluun yksilökohtaista opetusta sekä Edubuntun hyvää ohjelmaa, samaa, mitä Christopher perjantain käyttö 5.- 6. –luokkalaisten ATK-kerhossa. Se, että opettajat harjoittelevat välillä samoilla ohjelmilla on hyvä, näin he tutustuvat väkisinkin Linus-järjestelmään ja Edubuntun ohjelmiin.

Torstaina vein Leenan Makumiran yliopistolle seuraamaan Afrikkalaisen tanssin ja soiton opetusta. Ja illalla olikin aika viedä hänet lentokentälle. Tämän tein haikein mielin, sillä tajusin, että jään paitsi ilman hyvää ystävää, myös että reilun parin viikon kuluttua on minun vuoroni lähteä. Aika on mennyt niin nopeasti! Ajatukset ovat selvästi kääntyneet Suomessa odottaviin kivoihin asioihin, kuten ystäviin, sukulaisiin ja talven ja kevään muihin suunnitelmiin. Silti tiedän, että nämä ajat täällä ovat olleet ikimuistoisia ja erittäin antoisia.

Perjantaina menin koululle, jossa sain kuulla olevan vanhempain tapaamisia koko aamupäivän. Vanhemmat tulevat koululle neljä kertaa lukuvuoden aikana. Lopuksi rehtorin pitäessä sessiotaan opettajien kanssa pihalla, minutkin pyydettiin kertomaan itsestäni ja Projektistamme rehtorin tulkatessa vanehmmille asian swahilksi. Järjestelin myös meidän paikallisen toimijaporukan kokousta viimeiselle viikolle, jotta vahdin vaihto minun ja Antin välillä on tarkoitus tapahtua.

Nyt viikonloppuna aion levätä ja kerätä kaikki Kilimanjarolle tuhlatut voimani takaisin, jotta voin iloisin mielin nauttia viimeisitä lämpimistä hetkistä täällä ennen Suomen pakkasiin saapumista. Kuulemisiin!

In English:

This week has gone very fast. At week ago I and Leena returned from Kilimanjaro climbing. It’s only in this week I have understood how hard the Climbing was to my body. Only on Wednesday I started to feel normal again and I got my apetite back.  

On Monday I decided to go to School early. There wasn’t any pupils and only a few Teachers in the School on Monday and Tuesday because of Muslims Holiday. I met still Christopher and we bought the internet Connection to the School. And I had a meeting by Skype with Antti. It was nice to hear what kind of planning they have in Finland after the good News of the money to Arusha Hear –Project.  I promised to do the Report of starting; what is the Situation in the School now and also the Final Report after three years. So I know I’ll come back here at last after three years!

On Tuesday I and Leena were shopping. And on Wednesday I and John had educating of the Teachers.  Last week when I was climbing to Kili John had the session of Education alone. In this week we had time only an hour so we decided to teach typing with the Edubuntu’s Program. I think it was good to use the same Program the pupils also do, so the Teachers learn too how the Program are working.

On Thursday I and Leena went to the University of Makumira. I thought  Leena would enjoy to see the Lesson of African dance and music. And in the same Evening I transported Leena to the Airport of Kilimanjaro. I got me notice I have to leave myself very soon, too. Only two weeks left and then I have to fly back to Finland. I felt me a little bit sad because  my good Friend left. I find myself thinking  Finland more and more; my Friends, Relatives and plans I have there. Still I’m very pleasure of the time I have spent here. I’ll never forget this time here in Tanzania! 

On Friday I heard there was Meetings of the Parents in the School. There are four times/ year the Parents are coming to the School to meet Teachers in Meru Primary School. The Headmaster of the School  asked me tell about myself and this Project to the Parents, too. 

Now in Weekend I’m trying get back all my lost power. I’ll want to enjoy my rest time here and this warm Weather before I have to fly back to the cold Finland!

Kiipeäminen Kilimanjarolle / The Kilimanjaro Climbing

Blogi 13.1.2014

Mennyt viikko oli taas kokemusten kokemus! Kuinka ihmiseltä karisee kaikki turha, ainoastaan perustarpeiden tyydyttäminen ja hengissä selviäminen on olennasta.

Minä ja ystäväni Leena lähdimme viikko sitten Moshiin,  joka oli Kilimanjarolle kiipeämisen lähtöpaikka. Menimme päivää ennen lähtöä ja yövyimme Art in Tanzanian vapaaehtoistalossa. Tapasimme siellä toisen oppaistamme sekä hänen pomonsa. Saimme kuulla olevamme ainoat kiipeäjät meidän ryhmässä. Tarkistimme varusteemme.  Omituista, mutta hyvin tansanialaista oli se, että pomolle tuntui olevan tärkeää selittää, kuinka paljon tippiä antaisimme mukanamme kulkevalle henkilökunnalle (oppaille, kokille ja kantajille). Meille oli etukäteen teroitettu, että 100 USD oli summa, joka oli kaikkien eri organisaatioden kesken sovittu maksettavaksi. Ei siis yhtään enempää eikä vähempää. Heittäydyimme tyhmiksi ja ymmärtämättömiksi, koska meitä ärsytti se, että ensinnäkin meidän tunteisiimme yritettiin vedota ja toiseksi siihen, että tämä ylimääräinen tippiasia pidettäisiin salassa. Emme edes olleet aloittaneet koko matkaa!

Enimmäisenä päivänä pääsimme Machame- Routin (1800m)portille n. Klo 10.30, jossa luvat ja tavarat tarkistettiin. Tutustuimme myös toiseen oppaaseemme, ja onneksi lipevän oloinen pomo ei tullut mukaan seurueeseemme. Heti alkuvaiheessa meille tehtiin selväksi etenemisvauhti, joka oli hidasta POLE, POLE –vauhtia. Muutamat innokkaat eurooppalaiset mieshenkilöt pyyhälsivät vauhdilla ohitsemme. Silti nämä samat tyypit olivat viimeisenä päivänä nousemamassa kanssamme samaa etana-vauhtia viimeisellä etapilla Kilimanjaron huipulle. Tulimme hyväkuntoisina  noin 5 tunnin kiipeämisen jälkeen leiripaikallemme noin 3200 metrin korkeuteen. Saimme nauttia kokkimme erinomaisesti valmistaman illallisen. Oli mielenkiintoista seurata tämän nuoren miehen ruuanlaittoa leiriolosuhteissa kaasukeittimen äärellä. Olimme aluksi epäluuloisia ruuan terveellisyydestä, sillä kana, liha, vihannekset ja hedelmät olivat sulassa sekamelskassa muovilaatikoissa teltan nurkassa. Mutta, kun näimme, miten taitavasti hän käsitteli ruoka-aineita, keitti ja esivalmisteli ruoka-aineet, olimme varmoja siitä, että saimme terveellistä ruokaa. Lisäksi ruoka oli erinomaisen maistuvaa.  Tämä kokkimme menestyisi varmasti, jos perustaisi Helsinkiin afrikkalaisen ruokaravintolan. 

Telttayön levon ja hyvän aamiaisen jälkeen jatkoimme nousua. Tämä toinen päivä oli minulle retken paras päivä, nautin menosta Suomen lipun liehuessa iloisesti päivärepussani. Nousimme toisena päivänä aina 4000 metrin korkeuteen, mutta leiriydymme kuitenkin 3800 metrissä. Illalla kävimme vielä puolen tunnin kiipeämisreissun 4000 metrissä ja palasimme leiriimme nukkumaan.

Kolmantena päivänä jatkoimme matkaa jälleen Pole, pole –vauhdilla. Aluski menoni oli helppoa, mutta kun pääsimme noin 4300 metriin, tunsin alkavaa päänsärkyä takaraivossani. Oppaat eivät antaneet minulle lupaa ottaa särkylääkettä, jottei se piilottaisi vuoristotaudin oireita. Niinpä jouduin jatkamaan matkaa veden ja snaksien varassa aina 4600 metrin lounaspaikalle asti. Olin niin puhki ja pahoinvoiva, että ajattelin, että minut saa liikkeelle ainoastaan helikopterin kyydillä. Sain kuitenkin väkisin syötyä banaanin ja mango-tuoremehun. Ja se riitti energiaksi, kun lähdimme alaspäin 3800 metrissä sijaitsevaan leiriimme, jossa sain viimein ottaa myös särkylääkettäkin. Sain vielä syötyä illalliseksi keittoa ja vähän hedelmiä, mutta muuten kaikki ruoka, ruoan sekä ohi kiiruhtavien kantajien pistävä hien haju alkoi etoa.

Neljäntenä päivänä sain syötyä aamupalalla puuroa ja joitakin mangon paloja, jotka kuitenkin oksensin oppailtani salaa pusikkoon hampaita pestessäni. Oppaat tarkkailivat herkeämättä, mitä söimme ja yrittivät houkutella meitä syömään lisää. Aluksi voin kohtuullisesti ja kuljimme mielenkiintoista reittiä jyrkkien kalliolohkareiden välissä. Se tuntui todelliselta vuoristokiipeilyltä! Mutta taas ylempänä noin 4300 metrissä päänsärky alkoi. En saanut taaskaan lupaa särkylääkkeen ottamiseen kuin vasta lounaspaikalla. Sain syötyä hiukan keittoa ja vesimelonia, mutta pahoinvointia vastaan taistelin koko ajan. Jatkoimme matkaa ylöspäin ja jossain vaiheessa annoin viimein ylen. Sen jälkeen matkanteko oli tuskien taivalta etanan vauhtia ylös 4600 metriin. Kun pääsin teltan ovelle voin niin huonosti, että kaaduin teltan viereen ja tuntui kuin sisälmykseni olisivat tulleet siihen, oksennus tuli mielettömällä paineella. En ole muulloin eläissäni tuntenut antaneeni kropastani noin kaikkea, mitä siinä tunsin antaneeni. En saanut yrityksistäni huolimatta mitään pysymään sisälläni, vaan makaisin reporankana teltan pohjalla lopen uupuneena. Opas tuli kertomaan, että nousumme Kilimanjaron huipulle tapahtuisi seuraavana yönä klo 12 alkaen eli noin 5 tunnin kuluttua! Olin jostain syystä ollut siinä uskossa, että saisin levätä seuraavan yön ja seuraavana päivänä/iltana olisi tämä nousu. Olin varma, ettei minusta olisi lähtijäksi. Mutta kun olin nukkunut tuon 4-5 tuntia, heräsin pirteänä. Ja kun sain vielä syötyä muutaman pähkinän, puraistua muutaman haukun energiapatukastani ja juotua teetä, päätin laittautua matkaan viimeselle etapille kohti Kilin huippua.

Oli jännittävää lähteä liikkeelle otsalampun valossa. Otsalamppumeri nousi ylös Kilimanjaron huippua kohti. Nousu oli jyrkkä ja enenimme muiden kiipeilijöiden mukana letkassa todellakin etanan vauhtia. Kuulin välillä jonkun oksentavan ja pystyin aistimaan täsmälleen oksentajan tunteet. Oli pakko vaan keskittyä omiin jaloihin ja etenemiseen.  Arvioltani kolmen tunnin etenemisen  jälkeen oloni yhtäkkiä muuttui. Aloin huohottamaan, käsistäni alkoi hävitä tunto, jaloistani voima sekä näkökyky alkoi sumentua. Yritin saada jatkuvilla pysähdyksillä hengitykseni tasaantumaan. Pahaolo lisääntyi. Oppaani kanssa keskusteltuani päätin luopua leikistä ja palata takaisin leiriin 5100 metrin korkeudesta. Toinen oppaista lähti kanssani alaspäin. Aloin oksennella ja kouristella. Opas joutui osin raahaamaan, osin kantamaan minut alas oksentelujen välissä.  Hän ei antanut minun jäädä pidemmäksi aikaa lepäilemään, vaan pakotti minut siirtymään alas vähän kerrallaan. Ajattelin, etten selviä hengissä takaisin, mutta jollakin keinolla pääsin loputtomalta tuntuvan ajan jälkeen takasin telttaani, jossa makasin reporankana ja nukahdin syvään uneen.

Jossain vaiheessa oppaani tuli tuputtamaan minulle tuoremehua ja inkivääriteetä. Sain muutaman kulauksen alas ja nukahdin taas. Noin klo 10 aamulla Leena ja toinen opas palasivat leiriin. Leena huojentuneena, mutta kaikkensa antaneena. Olimme sopineet, että jos toinen meistä joutuu luovuttamaan, toinen jatkaa siitä huolimatta eteenpäin. Ja olen iloinen, että Leena pääsi huipulle! 

En voi kieltää, etteikö minua ole harmittanut, etten päässyt huipulle asti. Mutta tämänkin vaihtoehdon olin käynyt etukäteen mielessäni läpi ja päättänyt, etten leiki terveydelläni. Elämä on kuitenkin tärkeämpää kuin Kilimanjaron huipulla käyminen. Oppaat kertoivat japanilaisista, jotka eivät anna koskaan perille. Siksipä suurin osa Kilimanjarolla menehtyneistä ovat juuri japanilaisia. Olin oppaitteni mielestä tehnyt tilanteessani ainoan oikean ja viisaan ratkaisun.

Leenan levättyä 1-2 tuntia söimme lounaan, jota en edelleenkään pystynyt syömään. Lähdimme sen jälkeen laskeutumaan viimeiseen leiriimme sademetsään n.  3000 metriin.  Oloni tuntui keventyvän sitä mukaa, mitä alemmaksi laskeuduimme. Alhaalla sain illallisella jotain pysymään jo sisälläkin. Elämä alkoi tuntua taas muultakin kuin pelkältä selviytymistaistelulta. 

Seuraavan yön nukuin kuin tukki. Viimeisen päivän etappi sujui kuin lentämällä. Ajoimme samana päivänä Moshista Arushaan väsyneinä, mutta onnellisina siitä, että olimme selviytyneet elävien kirjoissa takasin. Totesin, etten enää lähde moisiin korkeuksiin kiipeilemään, alemmaksi kylläkon ehkä. Silti koen, että kuuden päivän Kilimanjarolle kiipeäminen oli huippukokemus, vaikka jouduinkin huipun kohdalla hieman oikaisemaan.

In Englsih:

Last week have been the Experience I’ll never forget. When from the human being is wearing off all useless, the most important thing is just the basic needs of survival.

I and my Friend Leena left a week ago from Arusha to Moshi. We spent the night in the Volunteers House of the Art of Tanzania. We met one of our guide and checked our equipments of hiking  in Moshi. We got to know only the two of in our Hiking Group to Kilimnajaro.

The first Day the Guides and the other Service Group came and picked us up to the Gate of Machame Route in Kilimanjaro. We started the climbing about 10.30 am. We were given the Instructions to go as slow as possible – Pole, pole –speed. We saw some of the European men going very fast. But the same men were still in the last Day in the same place with us, going to up to Kilimanjaro very slow like a snail.

We came to our first Camp in the high of 3200m about 5 hours. We felt good and were able to have a good and delicious Dinner. It was nice to see how our young chef cook the food in the camp conditions. At first we were a little bit skeptical how healthy the Food could be. We saw all the Food (Chicken, Meat, Vegetables and Fruits) in the Boxes on the corner of the Tent. But when we saw how well he handled Food, cooked and prepaid it, we could trust to eat healthy Food. He will surely succeed on a keeper of African Food in Helsinki! The food was so good and delicious.

After the good night in the tent  and good breakfast we continued our hiking. This Day was my best Day and I enjoyed the Landscape a lot, and Hiking too. We climbed up to 4000m but went down to our Camp in high 3800m.

The next Day we continued our Journey very slowly. At first I felt really good. But about 4300m I felt suddenly the start of the Headache. The guides didn’t give me a permission take a painkiller. I tried to take some snacks and Energy Bar but these didn’t help me. When we got the high 4600m we had a lunch break. I ate only a banana and drank juice. I felt really bad and thought I never can move anymore and wanted only stay there up. From somewhere I got the Power to go down to our next camp in3800m. I could be able to eat some soup and Fruit but otherwise I fought against nausea.

In the next Morning I ate Porridge and Mango-Fruit. But I vomited them behind our guides when I was Brushing my Teeth. Our guides observed all the time what we ate and had a try us eat more. The Route we climbed was beautiful and wonderful. I felt myself a real climber. But when we reached the high 4300m I felt again the start of Headache. When we came to the Lunch Place I could eat only a little bit soup and Fruit, but I felt really bad. Now I got the Permission to take a Painkiller. After Lunch we continued climbing but on the Road I vomited. From the last Part of the Route to the next camp was very difficult and painful for me. When we reached our Tent I vomited again. I have never been so exhausted in my life! I could only go to the tent and sleep. I couldn’t eat the Dinner or drink any more. I vomited all Food again. It was chock to hear that we have to climb to the top of Kilimanjaro after 5 hours, means of the next night. I thought I never can do it. But after sleeping I woke up and could be able to eat some nuts, a little bit Energy Bar and Tea. I thought I still can do it!

It was exciting to start the Journey in the dark with the Headlights light. There was a steep rise in the mountain and all people were climbing like the snails. But about the high 5000m after 3 hours climbing I started felt very bad. I tried to continue but when I lost my power and started to vomit again I had to give up. I started to go down to our Camp with the other Guide. I thought I can never get back to the Camp and the guide had to carry me down from the Mountain. During the Going Down I vomited and couldn’t move. But the Guide forced me to continue. When I at last reached the tent I only slept. The Cook tried to give me Tea and juice but it was difficult to drink.

About 10 am Leena was back. She had got the top of Kilimanjaro and saw the sunrise. She was total end of the power. I’m so glad about it!

We slept 1-2 hours, tried to eat the Lunch before we started to go down to our last Camp in about 3000m. We walked down about 4 hours and arrived to the rain forest. I begun feel much better and ate some rise and vegetables and fruits.

I slept like a Baby over the night. In the Saturday Morning after Breakfast we left the Camp last time. We were back in Moshi about 11.30 am. I drove back home to Arusha.

We were tired but happy to survived from the climbing alive. This journey gave me a lesson from the Humility. I thought I’ll never ever climb to so high up again. Still I think it was a great experience and I’m very happy I did it without getting the top of Kilimanjaro.