Ajatuksiani Tansanialaisesta koulujärjestelmästä / My Notion of the tanzanian School System

29.11.2013

Uskomatonta, että olen ollut täällä Tansananiassa neljä viikkoa! Ja onneksi on vielä 8 viikkoa edessä. Vaikka olen törmännyt kulttuurieroihin, olen silti tyytyväinen ja iloinen mahdollisuudestani tutustua tähän mielenkiintoiseen maahan.

Tällä viikolla koululla jatkuivat tutkinnot kuulevien lasten puolella. Näyttää siltä, että näiden viimeisten kolmen viikon aikana ennen lomaa, oppilaat eivät saa opetusta. Kuulevia oppilaita on hoidossa kuurojen puolella. Porukka istuu pöydissä, muutama opettaja valvoo oppilaita tehden samalla kokeiden korjausta ja tulosten listaamista. Ilmeisesti oli suunniteltu, että kuurot oppilaat olisivat tietokoneilla osan aikaa. Mutta sähköjen poissaollessa tietokoneita ei voitu käyttää, joten oppilaatkaan eivät tehneet mitään muuta, kun juoksivat ympäri koulua opettajien puuhatessa omiaan opettajainhuoneessa. Jos minä koin olevani turhautunut, miltähän noista oppilaista tuntui?

Koululla ollessani olen antanut vierihoitoa opettajille tietokoneen käytöstä ja sähköpostitilin luomisesta sekä sähköpostin kirjoittamisesta. Jotkut ovat ensimmäistä kertaa tietokoneen ääressä. Tämän havainnon tehtyäni ymmärsin, että meidän koulutussessiomme ovat olleet aivan liian korkealentoisia. Nyt ainakin osaamme alentaa tavoitetasoamme ja pääsemme asian ytimeen. Mutta ne ilon ja onnistumisen hetket opettajien saatua omat sähköpostiosoitteensa luotua ja kirjoitettua viestejä, ovat antaneet voimaa itsellekin.

Olen ollut koululla ja tarkkaillut, yrittänyt selvittää oppilaiden päiväjärjestystä, millaista opetussuunnitelmaa he toteuttavat. Vielä näiden neljän viikon jälkeen kokonaiskuva on edelleen yhtä epäselvä kuin tullessanikin. Minä ja tansanialainen työparini laadimme työtiimillemme (koulun rehtori, erityisopetuksen koordinaattori ja suomalaiset vetäjät) muutaman kysymyksen koulun toiminnasta ja toiveen saada kopiot sekä valtakunnallisesta opetussuunnitelmasta että kuurojen opetussuunnitelmasta. Kun vastauksia ei alkanut kuulua, sovimme tapaamisen erityisopetuskoodinaattorin kanssa. Hänelläkään ei opetussunnitelmaa ollut, mutta hän tiesi, keneltä hän ehkä sen saisi. Joten toiveissa on hyvä elää!

Muuten palaveri oli antoisa. Ensimmäistä kertaa erityisopetus on saamassa valtiolta tukea, pitää vaan toivoa, että tuki saadaan myös oikeaan paikkaan. Toinen hyvä signaali tämän valtion kiinnostuksesta kehittää koulutusta on se, että opetusministeri haluaa ilmeisesti tavata minut ennen paluutani Suomeen. Tällä erityisopetuksen koordinaattorilla on hyvät yhteydet ja kontaktit tähän ministeriin, jolle hän on kertonut toiminnastamme.  Sanoin, että jos tapaaminen saadaan järjestettyä, on erityisen tärkeää, että koko tämän projektin päätiimi on paikalla. Oleellistahan tulevaisuuden kannalta on, että tansanialaiset ottavat tämän projektin haltuunsa ja me suomalaiset jäämme taustatukijoiksi. Mielenkiinnolla jään seuraamaan, toteutuuko tapaaminen.

Onnistuneen palaverin jälkeen minä ja työparini menimme syömään sekä keskustelemaan palaverin jälkeisistä fiiliksistä sekä tansanialaisesta koulutusjärjestelmästä. Kun palasimme takaisin autolle, oli auton eturengas lukittu. Paikallinen ”parkkipirkkoporukka ” , kolme miestä, joiden englannin kielen taito oli heikko, vaativat minulta 50000 tzd avatakseen minun renkaani. Olin kuulema jättänyt, näin ymmärsin, auton tienpuoleiset renkaat vähän parkkiruudun ulkopuolelle ja siksi heidän piti toimia näin. Pahoittelin tilannetta. Päätin maksaa, sillä en oikein uskaltanut muutakaan tehdä. Selvisin 25 000tzd:llä, kun en vaatinut kuittia. Täällä näitä keinoja nyhtää länsimaisilta rahaa on monia, tämä yksi niistä. Minun olisi kuulema pitänyt puhua iltaan asti ja olisin näin voinut välttyä tältä rahastukselta, kertoi ystäväni, mutta vasta jälkikäteen.

In Englsih:

It’s unbelievable I have been here in Tanzania four weeks! And 8 weeks left, I’m so glad of this. Although I have come across the Cultural Differences, I’m happy I have the Opportunity to explore this interesting Country.  

In this Week there have been Exams in the hearing pupils in the School. Some of them have been taken care of the Deaf Unit. Two Teachers have overseen the Pupils in the same time they have corrected Tests and Results of the Exams. I think in these last three Weeks before Holiday there are no really lessons in the School. The Pupils are nothing to do. If there is power of Electricity in the School, then maybe the Pupils are working with laptops. If I was feeling me quite frustrated, what about the Pupils?

Some Days in the School I have helped the Teachers creating their Emails and also writing them. One of the Teachers told me she is working the first Time in her Life with Computer. I realized in that Moment we have started our Education from too high level. Now I know where we need to Focus on in the next Time. Working with these Teachers and their glad Feelings after the success of the working by Laptops have given me wonderful Feelings and power to do this job, too.   

In these four Weeks I have spent Time in the School I have tried to get some kind of big Picture of the School System in Tanzania. Which controls the Activity of the School? I’m still as confused as in the Beginning. I and my Colleague have asked to get to see the National Curriculum of the School and also the Deaf. We’ll want to get the copies of them to get some kind of overall Picture of the System in Tanzania. We haven’t got them yet, but in the Meeting with the Coordinator of Special Education we got some hope to get them. She knew the Person who has the Curriculum and she is trying to get them to us.  

In this Meeting we got to know some good News: at the first time the Special Education are getting Money from the Government. The other good Signal from the Side of the Government is that the Minister of Education is interesting to meet me before I come back to Finland. The Coordinator of Education has the contacts to this Minister and she has told our working here. I said if she is going to get the Meeting it is important all our Working Group will meet the Minister. The very important Point of this Project is the Tanzanian people are taking, by and by, the Responsibility of the Development in their School System when we from Finland are making our Supporting in the Background. I’m looking forward the Meeting if it is coming true.

After this successful Meeting I went to eat with my Colleague to share our Feelings. We had a good Discussion of the Tanzanian Education Policy. When we came back to Car to drive back to School, there were three Tanzanian men who had locked the front tire of my car. If I understand right, they said I had left my tires a little bit outside of the Parking Space. And I had to pay 50 000 Tzd of to get out my car. I was sorry, so they said I can get it out of 25 000 Tzd without the Receipt. Of course I paid that I think I haven’t Mod to do something else. Afterwards my Friend said I should have talk with them so long I didn’t have to pay anything. How can I know the manners of the Foreign Culture? There are many ways to get money from the white People. This was one Example of them.

Kulttuurieroihin törmääminen / The Collision of the cultural Differences

22.11.2013

Tällä viikolla olen päässyt kokeilemaan jouluvalaistusta tuomieni kynttilöiden avulla ihan päivittäin. Tähän tunnelmoinitiin on pakottanut päivittäiset sähkökatkokset, jotka ovat kestäneet päivän valkenemista illan pimenemiseen asti. Illalla sähköt ovat välillä toimineet ja välillä eivät. Kuinka iloiseksi ihmislapsi voikaan tulla, kun huomaa sähköjen taas toimivan, pääsee laittamaan ruokaa, keittämään kahvia ja ennen kaikkea lataamaan kaikista tärkeimmän vempeleen, tietokoneen! Huomaan olevani erittäin riippuvainen läppäristäni ja internetistä. Facebookin ja Skypen välityksellä yhteydet sukulaisiin ja ystäviin ovat elinehto. Tuntuu, kuin olisi heitä ihan lähellä, vaikka etäisyys livenä on todellisuudessa melkoinen. 

Koululla on ollut hiljaista oppilaiden valtakunnallisten kokeiden takia. Niinpä minulla on ollut aikaa täällä olevaan muuhunkin elämään. Muutaman koulun opettajan kanssa kävin eilen Snake Parkissa, n. 20 km:n päässä täältä. Aikaa matkustamiseen meni ainakin tunti suuntaansa teiden kunnossapitotöiden takia. Oli ihan rallikuskimainen olo, kun nelivedolla vedin kuoppaisia teitä maaseudulla.  Koin ylpeyttä suomalaisuudesta, olenhan kotoisin maasta, jossa osataan ajaa autoa! Perillä saimme opastetun kierroksen käärmeiden maailmaan. Paikassa oli myös Maasai-heimon historiaa ja upeita käsitöitä, joita oli mahdollisuus ostaa. Lisäksi alueella oli kamerliratsastusta. 

Kulttuurierojakin on tullut mietittyä. Minulle länsimaiselle tasa-arvoa itsestään selvänä pitävälle naiselle on ollut outoa se, että minä olen täällä rikas valkoihoinen. Tapana on, että jos minä ehdotan retkeä,  kahville – tai syömään menemistä ystävilleni tai työkavereilleni, minä myös maksan kaikki kulut, mitä menoista aiheituu. On hyvä siis olla aina varautunut tukkuun paikallista rahaa, jottei joudu pulaan. Tasa-arvo valkoihoisen ja tummaihoisen välillä on vielä todellakin hakusessa. Puhumattakaan miesten ja naisten välisestä tasa-arvosta.

Täällä olen paikallisten silmissä huonon naisen maineessa! Kun kuljen miespuolisten kollegoitteni kanssa kaupungilla, paikalliset ajattelevat, että meillä on suhde. Sen lisäksi he olettavat automaattisesti, että paikallinen mies- tai naispuolinen ystäväni on kanssani hyötyäkseen minun rahoistani. Jotenkin sairasta! Ei ollut kovin kiva fiilis, kun minulle tämä asia selkeni. Meillä oli hyvä keskustelu tästä tiimini jäsenten kanssa. Paras lääke tähän on huumori.  Ja maksaessani ystävilleni jotain, koen auttavani heitä. Kyse on meidän mittapuun mukaan kuitenkin melko pienistä summista. Työkaverini ja paikalliset ystäväni koen avarakatseisina, lämminsydämisinä ja fiksuina ihmisinä, joiden kanssa on ilo tehdä työtä ja kiva tutustua paikalliseen elämään.

Olen ajatellut, että meille kaikille länsimaisille valkoihoisille olisi terveellistä tulla joskus näkemään ja kokemaan tämä huomion (eikä aina niin kivan huomion) keskipisteessä oleminen. Ehkäpä osaisimme paremmin suhtautua kotimaassamme asuviin ulkomaalaisiin. Silti koen, että ystäväni huolehtivat minusta ja tekevät kaikkensa, että koen oloni täällä kotoisaksi.

In English

In this Week I have used Christmas lights (candles) every day in my house. The Result of this Mood is “blackout” of Electricity.  We have been without Electricity from the Sunrise to Sunset every day. You can’t  understand, how this Human being can become glad when she is getting back the power of Electricity! You have to hurry up to make a food, to cook a cup of coffee and above all to fill the batteries of your laptop. Especially here in Tanzania I have noticed how dependent I am about the Computer and Internet. When I can chat in Facebook and talk by Skype with my Relatives and Friends I feel me very closed with them although the real Distance between us is enormous.

In the School has been peaceful because of the Exams. So I have had time to access the life outside of the School, too. Yesterday I visited with some of my colleagues In the Snake Park which is about 20km from Arusha. It takes about an hour in both directions to drive to there because of the bad Roads. I was so proud of my Finnish Driving Skills, I felt like a Rally Driver from Finland! The Snake Park was worth of the Visiting. There were many beautiful   Handworks of Maasai-tribe and you had the Chance to Camel Riding, too.

In this Week I have had time to think the Cultural differences of Finland and Tanzania. For me as a Western Woman the equalities of Rights are self-evident. But it isn’t the same here. You can see differences between the Rich and the Poor; the White and the Black daily on the Street and everywhere. I am, as a white woman, very rich by the view of African.  And here tend to be so that if I ask my friends or colleagues to do something together, it’s always my task to pay all the costs. 

And I have poor woman’s Reputation here. When I’m walking with my mail colleague(s) on the street, people are thinking we must have the relationship. My feelings  wasn’t very comfortable when I noticed and understood this. In common people here aren’t any kind of understanding of the Friendship with a woman and a man. I’m working here in the team with the men and we are doing many things together. I have had good discussions with this in my team. The best Medicine is Humor. And I’m lucky to have so fine members of the team! These people I’m working with are open-minded, hearty and clever people. I really enjoy to work and do things with them! 

I think it would be healthy for every Western people to come here and notice all these feelings and things. Maybe we ourselves in Finland could understand better the people from foreign Countries. Still, I’m feeling my friends are taking care of me the whole time. I feel me safety and homelike here.

Arkea iloineen ja suruineen / Daily Work with the Joys and Sorrows

Minulla on ollut ilo saada vierailla Tumanin yliopistolla pariin otteeseen. Ystäväni ja kollegani täällä Arushassa opettaa siellä afrikkalaisen musiikin historiaa ja afrikkalaisia tansseja yliopisto-opiskelijoille, joita viime viikkoisella tunnilla oli eri puolilta maailmaa. Sain seurata myös afrikkalaista musisointia paikallisin soittimin. Sain tietää, että musisointi afrikkalaissa kylissä on hyvin luontevaa erilaisia askareita tehdessä. Jokainen opiskelija opettaa yhden oman kyläkulttuuriin kuuluvan tanssin soittoineen ryhmälle. Näin länsimaalaisesta näkökulmasta katsottuna rytmi ja liike ovat afrikkalaiselle sisään rakennettu. Meillä länsimaisilla tuntuu olevan liikaa estoja ja mietimme miltä me näytämme, meneekö varmasti rytmisesti ja muodollisesti oikein. Meidän on vaikea antaa musiikin ja liikkeen vain soljua sisimpäämme puhumattakaan siitä, että voisimme nauttia täysin rinnoin musiikista ja liikkeestä. Oli kuitenkin kiva huomata, etteivät kaikki paikallisetkaan opiskelijat ihan heti rytmeistä kiinni, vaan he tarvitsivat kavereiden ja opettajan lempeää ja kannustavaa opastusta. 

Koulussa teknologian arki esitti epämukavat puolensa loppuviikosta. Nettiyhteyksiä ei saatu toimimaan, pari konetta teki tenän. Muistan kyllä kokeneeni näitä harmistuksen hetkiä omassakin työssäni. Juuri, kun olisi tarvinnut harjoitella sähköposti- ja muita internetiin liittyviä asioita, yhteydet menivät poikki tai systeemi yksinkertaisesti kaatui. Nykyisin on oppinut ottamaan nämäkin epämukavuudet väliaikaisina ikävinä puolina, joita tähän teknologiaan liittyy. Kaikkiin ongelmiin on löydettävissä ratkaisu. Niin kävi meidänkin koulun yhteysongelmissa. Kiitos meidän ICT-asiantuntijamme, joka teki jälleen työnsä erinomaisesti!

Koulun teknologiakerhoa oli kiva seurata. Koneissa on Linus-järjestelmä ja Ubuntu – oppimisympäristö. Sain oppilaiden kanssa tutustua moniin eri harjoituksiin. Jos oppilaat ovat pelanneet jo yli vuoden pelejä, uudet ideat netin kautta ovat varmasti tervetulleita. Silti innostus oli käsinkosketelavaa. Ajatuksia heräsi siitä, miten osan aikaa voisin käyttää muutaman oppilaan matematiikan perusteiden hiomiseen. Tosin nyt on alkamassa loppukokeet ja testaukset koulussa, joten esimerkiksi ensi viikolla meidän pitämää koulutusta opettajille ei ole sen vuoksi.

Pääsin mukaan myös paikalliseen kuorotoimintaan ihan sattuman kautta. Kun kävimme tutustumassa Maasai-heimon tekemiin tuotteisiin, kävi ilmi, että tämä saksalainen musiikinopettaja, joka näitä käsitöitä välittää, johtaa myös kuoroa Arusha Community Churchissa ja tarvitsee laulajia kuoroonsa. Minä rakastan laulamista ja lisäksi erityisesti täällä kuoro merkitsee myös uusien tuttavuuksien luomista ja kivaa ajanvietettä. Harjoittelupaikka sijaitsee muutaman kilometrin päässä nykyisestä asunnostani, joten senkin puoleen ei ole ongelmia sinne pääsemisessä. Tapasin viime kerralla jo pari kanadalaista opettajatarta, jotka olivat olleet täällä töissä jo kolme vuotta. Meillä heräsi jo hyvä keskustelu koulujärjestelmistämme niin Suomessa kuin Kanadassakin.

Kävin viikonloppua varten kaupassa. Autolle palatessani vanhempi tansanilainen herra nojaili autooni. Sanoin ystävällisesti lähteväni juuri tällä autolla liikenteeseen. Ja paikalliseen tapaan herra kyseli normaalit; mistä olen kotoisin, kuinka kauan olen ollut, mitä olen pitänyt Afrikan auringosta ja millainen perhe minulla on. Kun kerroin olevani itse oma perheeni, herra alkoi osaanottavasti säälitellä minua ja ihmetellä, miksi minulla ei ole perhettä. Hän osoitti minulle, ettei minussa näytä olevan vikaa ja että hän ainakin rakastaa minua. Lopuksi hän kehoitti minua rakastumaan täällä johonkin ja jäämään tänne asumaan pysyvästi. Nauroin iloisesti ja lähdin ajelemaan kotiin. Mutta tämä esimerkki kertoo kulttuurierosta paljonkin. Meillä on ihan luonnollista asua sinkkuna, täällä sinkuiksi jäävät vain ne, joissa on jotain vikaa. Tulen varmasti törmäämään varsinkin naisena yksin täällä olemiseen vielä useasti. Olen jo nyt huomannut, että nainen rehtorina tai vaikuttajana ei täällä ole vielä lainkaan kovin yleistä.

And the same in English

I have had a pleasure to visit some times in the University of Tuman. My friend and Colleague here in Arusha are working also in the University as a teacher in the history of African music and also the African dance. The Students in the University come from all over the world. Last time I saw except the African dance with the African Rhythms playing with the different kind of Drums, also Playing with variety of the other African Instruments. Singing, playing and moving are very natural activities when people are doing their daily work in their villages. By the view of my Western perspective it seems like the Rhythm and Moving are endogenous in the African people. I think our inhibitions and the way to think too much about the formal, rhythmic things (our Concern; are we really doing all right), we can’t only enjoy and get the music go trough to our body and the soul. 

The troubles of the Technology show their sides in the end of week in the School.. Two of the laptops don’t work and we had problems in the connections. I remember the time in Finland, too. When you had learnt some new skills with the computer, the connections in the Internet didn’t work. It was feeling of Frustration. Nowadays I know it is  the life of reality in the World of Internet. But some day the Connections are working again. It’s possible to find the Solutions to all problems. It can take some time, but still.  So was it in our case in the School, too. Thanks to our young ICT-expert, who did again his job very well!

It was funny to be in the club of ICT.  There are the Linus –system and the environment of Ubuntu in the laptops. I had possibility to learn to know the exercises of Ubuntu. I think it’s time to get some new Ideas to working with laptops. And the internet is given more these possibilities. It is the end of the School year in the School and there are many tests to the Pupils going on. So we don’t have the Education of the Teachers next week.

By chance I got to join the Choir here in Arusha. We were visiting by a  German woman, who are helping the Maasai- tribe to sell their handworks. She told she has a lack of singers of her Choir. I love the singing and the same time it’s the chance to access to the new people and have good activity for my leisure. In the first time in the Choir I learned to know some young ladies who are teachers from Canada and have been here three years. We had a good discussion the Systems of Schools in Finland and Canada.

I went to shopping. When I come back from the shop it was an older Mr. Tanzanian leaning on my car. I said friendly: “Hello, I’m sorry, but I ‘m going to drive by this car.”. He began to ask where I come from, what I have liked of the sun of Africa, what kind of Family I have ect. When I told to him I have come alone here and I’m my Family, he emphatized me and said: “But why you are alone? It’s so sad. I love you. You could “make a love” here and stay permanently here in Tanzania.” I laughed and said: “ Of course I can.” . When I drove home I thought the differences of the Cultures. You have to be some way faulty if you are living alone here in Africa. Mr. Tanzanian tried to tell me I seem to be ok, why I’m living alone.  I think it can be difficult to live as a single woman in this Culture. Not to speak of being a single woman and work as a headmistress or something like that. It’s not common here in Tanzania.

Huomioita toiselta viikolta / Comments from the second week in Tanzania

Tiistaina 12.11.2013

Onpa ollut mielenkiintoinen alkuviikko.  Leppoisan viikonlopun jälkeen menin maanantaiaamuna klo 8 paikalliseen virastoon tapaamaan Arushan eristyisopetuksen koordinaattoria. Minut esiteltiin talon johdolle. Kerroin, mitä olen tekemässä. Johtaja kyseli hiukan pilke silmäkulmassa, että voitaisko tuoda heillekin virastoon läppärit Suomesta :). Nälkä kasvaa syödessä.

Palaverin tarkoituksena oli tehdä suunnitelma muidenkin kuin kuurojen koulun erityisopettajien kouluttamisesta sekä sitä kautta myös kehitysvammaisten opettamisesta tietokoneavusteisesti. Esittelin tietokoneen mahdollisuuksia opetusvälineenä. Näytin nettisivuilta Suomessa kerättyjä matematiikan valmiita harjoituksia, mietimme lukaineiden ja käsitteiden opettamista ja myöskin liikunnan yhdistämistä kehitysvammaisten kuntoutukseen. Oli upeaa seurata tämän koordinaattorin Flow-elämyksen syntymistä, kun hän alkoi luoda omia visioita Tansanian erityisopetusmateriaalin tekemisestä. Eikä minuakaan tarvinnut houkutella lyömään löylyä kiukaalle. Kummasti tulimme ymmärretyiksi puolin ja toisin, vaikka välillä huomaan käyttäväni ruotsin kielisiä sanoja  englantia puhuessani. Kyllä olen tuntenut itsenä välillä niin tyhmäksi, kun kommunikaatiokanavaa pitää yrittää löytää sekä omasta päästä, että vastapuolen päästä.

Tänään vasta selvisin seuraamaan luokkaan oppitunteja. Menin erityisopetusluokkaan, jossa opetettiin matematiikkaa ja käytiin läpi käsitettä Piiri ja sen laskeminen, sekä Pinta-ala. Konkretiasta ei ollut tietoakaan koko oppitunnin aikana. Neljännen vuosiluokan oppilailla näytti olevan suuria vaikeuksia lukualueella 0 – 20. Alle kympin lukujakin piti laskea taululle piirtämällä. Paras oppilas ei hallinnut päässälaksuja alle 100 lukualueella ja lukujonotaidot olivat välillä aivan hukassa. Ja kun huomasin, ettei opettajallakaan  näyttänyt olevan hallussa pinta-alan laskeminen, oloni muuttui ahdistavaksi.  Opetussession ja muutaman korvatillikan jälkeen oppilaat jäivät laskemaan tehtäviä kirjasta, vaikkeivat osanneet juurikaan mitään tunnilla. Opettaja lähti teetauolle. 

Oppilailla näyttäisi olevan kuulovamman lisäksi muitakin oppimisen vaikeuksia. Minulla oli suuria vaikeuksia vain seurata oppituntia. Mielessä oli monia hyviä harjoitusmenetelmiä , joilla saataisiin matikan perustaa parannetuksi. Pitkä on vielä matka. Mutta onneksi matkanteko on kuitenkin aloitettu, niin että todennäkäöisesti joskus päästään vielä perille.

Mukaviakin asioita oli kiva laittaa merkille. Ruokatauolla oppilaat hakivat omatoimisesti läppäreitä opettajan huoneesta ja menivät harjoittelemaan toiseen luokkaan oppimispelejä.  Myös opettajat ovat ottaneet viime viikkoisen tehtävämme tosissaan: jokaisella taitaa olla nyt sähköposti luotuna ja kovaa vauhtia näytettiin verkostoituvan myös sosiaaliseen mediaan. Kyllä meidän ICT-tukihenkiön työpanos on huomattava. Ja hän näyttää nauttivan työstään valtavasti. Jos minulla olisi poika, toivoisin hänen olevan juuri  ”Krisun” kaltainen.  Aivan huipputyyppi kertakaikkiaan.

Kotosalle tullessani kävin kurkkaamassa sähkömittarilukemaa. Jäljellä oli sähköä ihan hippunen. Lähdin ostamaan Tansanian polttavan auringon alla kävellen lisää poweria läheiseltä ostopaikalta. Kuinka ollakaan, lappunen, jossa piti olla sähköpisteen numero, oli niin kulunut, ettei siitä saanut mitään selvää. Onneksi paikallinen herrasmies kohtuullisen hyvällä enkun taidollaan auttoi minua tulemalla kanssani asuintalolle katsomaan sähkömittaria, kertomaan numeron ja sitten vielä huolehti siitä, että sain sähköa ostettua. Alakerran ystävällinen lady neuvoi minua avuliaasti, mikä koodi piti laittaa mittariin. Ja vaikka hän vähän hämmästelikin  uutta suurta lukemaa, hän keksi siihen nopeasti selityksen:  ” Teillä taitaa olla tietokoneita huonteistossanne.”  Kyllähän meillä on ja ne taitavatkin olla melkoisia energiasyöppöjä! 

Päivän mottoni on: Kysyvä ei tieltä eksy.

Ja sitten vielä yleisön pyynnöstä pääpiirteittäin in English

Tuesday 12.11.2013

After the peaceful Weekend I have had interesting start to this Week. On Monday  at 8 am,  I went to the Office to meet the Koordinator of the Special Education in Arusha. I was also introduced to the Leader of the Office. He smiled and asked if we could bring the laptops to them too ;).

The Purpose of the meeting was to plan how we could increase the Education of the Special Teacher for the deaf pupils to the Education to the other Special Teachers in Arusha, too. I showed from internet some examples of the pages to drill Mathematics skills. We talked about the examples how to use the computer as a tool in the other School subjects, too. It was amazing to work with the person who was very enthusiastic to create the own Educational System of Tansania; how they themselves will begin to educate the other Special Teachers and do the Material to the Children who have special needs. 

Today I had at least the time to go to the classrooms. I was with in Mathematics lesson in grade 4. I noticed very soon how different it is to go to school as a pupil with special needs in Tansania compared to Finland. As a Special Teacher I had a big problems  to sit only still and see what was happening in the lesson. I got so many pedagogical ideas how to help those pupils with their different kind of learning problems!

I think we are on the right way when we have started the Education of the  Special Teachers .The best way to help is try to get the Teachers  understand how valuable their work is. And try to help them to find their own pedagogical ways to teach those children by laptops and other ways too. It’s long way but it’s possible to get to there.

It was fine to notice in the pause of the lessons that pupils themselves came to take the laptops from the Workroom of the teachers. They started to play the games of learning in a classroom. And also the teachers have done their lessons: I think all have created their own emails . And I noticed that many of the teachers were logging in to the Social Media, Fb, too. Our ICT-helper seemed to enjoy his job: to help the teachers to go on in their tasks. “Krisu” is the worth of gold, so amazing person he is in his work!  

After I came home I went to check the power of electricity in our apartment.  We had only a little bit power left, so I had to go straight away to buy more power to us. It wasn’t easy but at the end I made it by the help of the Tanzanian gentleman and the lady of our house. It was obviously quite a lot of the energy I bought because the lady of our house said: “ You have to have many computers in your Apartment.” Yes we have. And it seems the laptops are really “hungry” of the energy! 

My motto of this day is: If you ask advice you can’t lose the way.