4.1.2014
Hyvaa alkanutta
vuotta 2014!
Reilut pari viikkoa sitten ystäväni Leena liittyi
matkaseuraani. Suunnistimme joulun
viettoon Sansibarille, jonka paratiisirantoja oli kehuttu kovasti. Saimme valkoisen hiekkarantajoulun. Samoilimme
laskuveden aikana pitkin rantoja 3 – 5 tuntia päivässä. Oli aivan uskomattoman
ihanaa!
Eräänä päivänä
lähdimme rohkeasti paikallisella Dalla-dallalla Stone Towniin. Meille oli
kerrottu, että ne kulkevat kerran tunnissa. Pääsimme pysäkille, jossa eräs
valkoinen bugalowiemme asukas jutteli paikallisen pyörällä olevan miehen
kanssa. Tämä paikallinen mies oli
kuulema sanonut, ettei tänään juuri menisi Dalla-dalloja kuin vasta
iltapäivällä ja että hänen tuttu taksikuskinsa ajaisi meidät 25 USD:lla Stone
Towniin. Sanoimme miehen valehtelevan, koska juuri olimme majapaikasta
varmistaneet, että Dall-dallat kulkevat. Meidän naapurimies hyppäsi paikallisen
miehen tutun kyytiin, mutta me jäimme odottelemaan Dalla-dallaa, joka tulikin
ehkä noin 15 minuutin päästä. Olihan se erikoisen hieno kokemus matkustaa reilun
tunnin kestävä matka Stone Towniin ja takaisin. Varsinkin paluumatka oli
mieliinpainuva. Dallan katolle nostetiin rakennustavaraa, ihmisten markkinoilta
ostamaan ruokatavaraa yms. Sen lisäksi sisällä olimme kuin sillit purkissa.
Aina, kun Dalla-dallaan tuli uusi asiakas, ajattelimme, ettei siihen mahdu,
mutta kummasti aina vain löytyi tilaa. Rahastaja ja hänen apurinsa roikkuivat
takana astinlaudalla, taisi siinä välillä joku matkustajakin roikkua. Kun
viimein pääsimme pakokatkun, hien ja kaiken muun hajun sekamelskasta
puolipökertyneinä pois, huojennus oli valtava. Mutta kokemusta en missään
nimessä unohda, oli se niin uskomaton reissu! Stone Townia oli varoiteltu
varkaista, muttemme tavanneet ainuttakaan. Ja ostimme sandaaleja, huiveja,
mekkoja jne. Oli pitkästä aikaa kiva shoppailla.
Rantoja
kävellessämme tapasimme monenlaista ihmistä. Paikalliset monitoiminaiset, jotka
aloittivat aamun kantamalla sankokaupalla hiekkaa rannalta bungalowikylämme hiekkateille ja jatkoivat siivoamalla huoneemme sekä
tarjoamalla hierontaa, hennatatuointeja ja hiusten letitystä kilpailivat
asiakkaistaan. Rannalla heitä tuli myös vastaan. Emme ottaneet hierontaa
ensimmäisinä päivinä, sillä olimme lenkkeilemässä. Sanoimme, että ehkä joskus
otamme. Siitähän me saimme kuulla: Olimme kuulema luvanneet ottaa hieronnan,
hennatatuoinnin ja kaiken muunkin palvelun yhdeltä jos toiselta naiselta. Minä
kimmastuin ja sanoin, ettemme kyllä ole mitään luvanneet! Sitten säikähtivät ja
jättivän meidät rauhaan. Maasai-miehet kauppasivat koruja eikä heistä meinannut
millään päästä eroon. Saimme kuulla useaan otteeseen, miten katsominen oli
ilmaista. Mutta pakko oli ostaa jotain, jos erehtyi katsomaan koruja, jotta
pääsi heistä eroon. Jopa pienet lapset olivat oppineet myymisen taidon. He
yrittivät kaupata omatekemiään purjeveneitä,
itse keräämiään simpukoita ja kyselivät kyniä sekä jalkapalloja.
Moniin
mielenkiintoisiin ihmisiin törmäsimme. Heidän kohtalonsa jäi mitetityttämään
kovastikin. Majapaikkamme lähellä oli upea afrikkalainen nuori nainen, joka
piti vaatekojun lisäksi hierontapaikkaa yllä. Hän kertoi, miten vaikeaa
yrittäminen oli nuorelle yksinhuoltajaäidille, joka oli hukannut perheensä
neljävuotiaana ja tullut raskaaksi raiskauksen seurauksena. Tämä upean kaunis
nainen oli päässyt töihin hotelliin, jossa oli tavannut ihmisiä, joiden avulla
oli saanut hierojan koulutuksen. Ja kyllä hän hieroikin kipeät jalkani niin
ammattitaitoisesti, että uskon kyllä hänen kertomaansa!
Ostimme eräältä
rastatukalta hänen itse virkaamiaan pipoja. Hänen kaveri piti meille seuraa,
kun rasta korjasi tekemäänsä värivalintavirhettä Leena pipoon. Tämä nuori mies tuntui lohduttomalta,
koska hänellä ei ollut töitä, ei mahdollisuutta mennä naimisiin, sillä ei ollut
rahaa ostaa naimakauppaa. Kertoillessaan omaa tarinaansa hän yritti opettaa
minulle samalla Swahilia. Pojalla oli erinomainen muisti. Hän puhui
kohtuullisen hyvää englantia, osasi hieman saksaakin. Maasai-poika kulki eräänä
iltapäivänä kanssamme ja kertoi, miten kannatta kauppaa tehdä. Hän kertoi, että
ensimmäisen naimakaupan päättäa vanhemmat, mutta seuraavan naisen saa itse
valita. Heimon keskuudessa oli yleinen tapa, että miehellä saattoi olla
kahdeksankin vaimoa. Ja kun jokaisen kanssa oli hyvä tehdä 2-3 lasta,
sisaruksia siunaantuikin sitten melkoinen määrä. Valehtelimme surutta, että
olemme naimisissa tai että meillä on poikaystävä Suomessa. Näin saimme olla
rauhassa näitten nuorten miesten kosinnoilta, vaikkakin joulun pirkeisiin meitä
pyydettiin siitä huolimatta. Kerroimme, että Suomessa joulua juhlitaan erittäin
hillitysti käymällä kirkossa ja olemalla perheen parissa. Ja päädyimmekin
syömään jouluillallisen omassa majapaikassa
paikallisen afrikkalaisen tonttutanssiryhmän pitäessään meille
livekonserttia.
Palattuamme
Sansibarita Dar Es Salaamiin tutustuimme Dariin ja afrikkalaiseen elämään 4
tunnin pyöräilysafarilla kaupungissa. Olihan mahtava reissu. Kävimme
paikallisessa perheissä, tutustuimme kierrätysideoihin, söimme aamupalaa
yhdessä paikallisten kanssa sekä vierailimme Markkinapaikassa. Opas
ammattimaisine avustajineen oli aivan huippuluokkaa.
Lensimme takaisin
Arushaan, josta hyppasimme suomalaisen safariporukan mukaan
Luonnonpuistosafarille N’gorogoron Graaterille ja Lake Manyaraan. Sanattomana
seurasimme luontoa ja niita ihmeellisia elaimia livena, joista olin
lukenut tai katsonut kirjoista tai
luontodokumenteista. Upeimpana jai mieleen kymmenet elefanttiperheet,
pikkuruiset suloiset apinat seka mahtavat virtahevot, joiden valtavaa kokoa ei
voi ymmartaa, ennen kun sen omin silmin nakee. Nyt olemme yrittaneet levata ja
valmistautua Kilimanjaron valloittamiseen. Kuulemisiin jalkeen Kilimanjaron!
In English: I’m sorry
but I don’t have time to translate...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti